Tämän vuoden TOPit (ja flopit)

Vuosi 2017 on ollut aikamoista myllerrystä. Jotenkin meikämuijalla on sellainen muistikuva, että tässä on nyt eletty useampi vuosi samoissa fiiliksissä ja aina loppuvuoden yhteenvedon hetkellä on saanut pyöritellä silmiään, että mitenhän tästäkin on selvitty. Niin vain kuitenkin aina on klaarattu elämän eteen heittämät kepposet, joten todella kivaa vaihtelua huomata tällä kertaa taaksepäin katsoessa, että tänä vuonna on kokoajan myllerretty oikeaan suuntaan. Näin vuoden vedellessä viimeisiään elämä tuntuu olevan mallillaan viimeistäkin vetoa myöten. Paljon sen eteen on tehty myös töitä: Oma pääkoppa on ollut lujilla, mutta sitkeä pohjalainen kun olen, olen nostanut katseen aina uudelleen tiukasti ylöspäin, mikäli välillä onkin kengänkärkiä tuijoteltu. Pakko sanoa, että jos en olisi positiivisuuteen taipuvaista sorttia, olisi niitä kengänkärkiä tuijoteltu monesti pidempikin tovi. Nyt asiat tuntuvat olevan tasapainossa. Tähän sydän.

Kolmisen vuotta sitten elämäni käänsi ylösalaisin neiti K - ehdottomasti hyvällä tavalla - ja nyt sen on tehnyt rakkaus. On muuten hieno fiilis. Sanomattakin on selvää, että vuoden parhaat hetket ja asiat painottuvat loppuvuoteen, vaikka pitkin matkaakin on kivoja juttuja eteen tullut. Nyt kuitenkin parhaillaan elellään vaaleanpunaisessa rakkauskuplassa, joten sen rinnalla kalpenee helposti vuoden muut huippuhetket. Jos nyt kuitenkin yritän näiden vaaleanpunaisten lasien läpi muistella mitä muuta kivaa tänä vuonna on sattunut ja tapahtunut, niin nämä nousevat ensimmäisenä mieleeni:

...uudelleen eloon herännyt, horroksessa ollut ystävyys, josta olen erittän iloinen ja kiitollinen. Kymmenisen vuotta "luovaa taukoa" ei tunnu missään, mikäli ystävyys on aitoa ja oikeaa. Aina voi yhden vuorokauden aikana päivittää suurpiirteisesti ja sinnepäin vuosikymmenen kuulumiset ja jatkaa sitten siitä, mihin joskus vuoden 2007 hujakoilla jäi. Myös tähän sydän, sillä elo olisi ollut huomattavasti kivisempää ilman yhtä elämän tukipilariani.

...keväinen Helsingin pyrähdys ja Tähkän Laurin Hartsun keikka. Vuoden 2017 keikkasaldoni jäi kaikenkaikkiaan varsin laihaksi, mutta parin päivän vapaat ja oma miniloma ilman pikkumimmiäni tulivat tuolloin todella tarpeeseen ja viikonloppu oli valtavan onnistunut. Näitä lisää seuraavalle vuodelle!

...kesälomareissut neiti K:n kanssa. Muutaman päivän kotimaan retki muumeilun ja laivailun merkeissä, sekä syyskuun Alanyan viikko olivat ehdottomasti vuoden parhaita juttuja! Kuten olen useaan otteeseen sanonut aiemminkin, pikkumuidu on ehdottoman hyvää reissuseuraa, eikä pieni matkalaiseni hyydy pitemmälläkään siirtymällä.

...muutto kollegoideni kanssa jälleen saman katon alle ja samaan toimistoon muutaman kuukauden evakkoretken jälkeen. GD (DI) rocks!

...lounaat ystävien kanssa; arkipäivien parhaita hetkiä.

...yhteispäikkärit ja kylki kyljessä nukutut yöunet pikkunaiseni kanssa.

...neiti K: Tyyppi jaksaa ihastuttaa ja hämmästyttää (välillä toki vihastuttaakin). <3

...punaviini ja netflix. Oi kyllä, tämä combo kertoo kaiken oleellisen retroutumisesta.

Floppejakin matkanvarrelle mahtuu, mutta tänä vuonna on selvitty ilman megaluokan mokia. Suurimmaksi osaksi tämän vuoden flopit ovat tasoa "kävin-kaatamassa-oluttuopillisen-festareilla-erään-ihmisen-niskaan-koska-minua-ärsytti". Erittäin aikuista, vai mitä sanotte, terkuin Elina 35vee. :D

Näiden, lähinnä siis top-osaston, ja viimeaikaisten tapahtumien valossa odotan innolla mitä 2018 tuo tullessaan. Tähän ylipaljon sydämiä

Leppoisia vuoden viimeisiä päiviä kaikille, ja olisi kiva lukea mitä sun 2017 TOPpeihin (tai floppeihin) kuuluu?

Sananen rakkaudesta

Ihan alkuun pieni varoituksen sananen: Jos ällösiirappinen meininki ei nyt maistu, niin kannattaa lopettaa lukeminen tähän. Tiedossa on nimittäin nyt niin sokerista settiä, että hampaat suunnilleen tippuu pelkästä ajatuksestakin ja näen jo sieluni silmin anti-romantikkojen yököttely-reaktiot.

Hypätään heti asiaan: En ole oikein ikinä uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä, tai siihen omassa kaveripiirissäni joskus muinoin mainostettuun "jalat alta"-fiilikseen. Muistan miten joskus hurjina vuosina sinkkuystäväni vannoivat odottavansa miestä, joka vie niinsanotusti jalat alta. Samalla pyörittelin silmiäni, että niivvarmaan; järki käteen nyt naiset, not going to happen. Ja kuinkas sitten kävikään.. En ole ihan varma uskonko vieläkään varsinaisesti rakkauteen ensisilmäyksellä, mutta sanotaanko, että ymmärrän nyt paremmin mistä ihmiset kohkaavat siitä puhuessaan. Tai mitä tarkoittaa kulunut fraasi "kyllä sen sitten vaan tietää". Tähän sydän. <3

Rakkaushan on asia, joka kasvaa ja kehittyy ajan myötä. Joskus sen syntymiseen ei tarvita montakaan tovia, toisinaan se ottaa oman aikansa. Joskus voi tavata elämänsä ihmisen baarin jonossa ja tajuta suunnilleen samalla sekunnilla, että tässä on nyt jotain erityistä. Joskus pitää deittailla kuukausikaupalla ennenkuin molempien osapuolten kortit ovat selvillä. Yhtäkaikki, elämä ja kokemukset tekevät rakkaudestakin vahvempaa ja vakaampaa, on tunne syntynyt pikavauhtia, tai lämmennyt hitaammin. Yhtä ihanaa ja suloista se on jokatapauksessa, ja antaa elämään uusia, vielä parempia ja syvempiä sävyjä. Elämä on hyvää ja kivaa yksinkin - tai kaksin yksin - mutta vielä parempaa se on oikean kumppanin seurassa.

Kuva: Pixabay

Olen pesunkestävä romantikko, mutta elämä on opettanut pysymään varpaillaan uuden edessä aika pitkäänkin. Olen kuitenkin pysähtynyt miettimään voiko sillä tavalla saavuttaa mitään? Meneekö se niin, että ei se pelaa, joka pelkää ja joko all-in tai all-out? Eihän sydäntään voi yhtäaikaa sekä suojella, että antaa kaikkea itsestään uudelle? Omaan korvaan se kuulostaa mahdottomalta combolta. Mahdottomalta on ainakin tähän saakka kuulostanut myös se, että tällaisia asioita ei tarvitsisi pohtia, voisi vain antaa mennä; go with the flow ja sitä rataa. Tähän saakka. Viime aikoina olen huomannut, että ehkä moisia ei tosiaa tarvitse miettiä silloin, kun "sen vaan tietää".

Ihania joulunpyhiä kaikille, ja muistakaa:

"Täytyy antaa kaikkensa, jos haluu kylpee onnessa"- Mikko Harju, Taivas Ei Oo Rajana

Joulumieltä ja lahjavinkkejä

Jos viimeksi oli draamaa ja räkää, niin nyt jaetaan lahjavinkkejä ja joulumieltä. Viimeksi mainittu combo on huomattavasti kivempi, ei epäilystäkään. Viime viikolla satanut lumi on väkisinkin saanut suupielet ylöspäin ja winter wonderland-meiningin hyvään vauhtiin. Toki itselläni on muitakin syitä hymyyn, eikä kasvot meinaa pysyä peruslukemilla sitten millään, mutta antaa fiiliksen viedä.

Mutta niitä joululahjoja.. Jouluaattoon on alle viikko, joten tässä on muutama päivä hyvää aikaa vielä leikkiä joulupukkia tai askarrella itse jotain pientä kivaa pukinpussiin. Olen viime vuosina alkanut enemmän ja enemmän turvautumaan aikuisia lahjoessani itsetehtyihin juttuihin. Pukinpussista on löytynyt jouluisia karkkeja, kotitekoista mysliä, leipomuksia, milloin mitäkin. On kiva antaa jotain pientä ja antamisen ilon lisäksi pikkuapurin kanssa on kiva touhuta joulujuttujen parissa. Kummasti tuntuu keskuuteemme jälleen rantautunut uhmakin hetkeksi taittuvan, kun saa tehdä yhdessä joulutouhuja. Jos ajatus vaikkapa itsetehdyistä marmeladeista kuitenkin lähinnä ahdistaa ja saa hikikarpalot kohoamaan otsalle, on syytä keksiä jotain muuta.

Tässä muutamia vinkkjä niin homemade-lahjoihin, kuin niihinkin, jotka eivät vaadi sen suurempaa näpertelyä:

* Kauniit, lapsen koristelemat piparit
* Itsetehdyt marmeladit, joille bittitaivas tarjoaa ohjeita pilvin pimein, mutta simppeli versio löytyy esimeriksi täältä.
* Rocky road - never fails. Tähän pystyy myös kotikokki, jolla on peukku keskellä kämmentä, lupaan. Hyvä perusohje löytyy esimerkiksi täältä.
* Erilaiset itsetehdyt fudget, suklaatryffelit ja muut herkut pakattuina nätteihin purkkeihin. Ideoita herkkuihin esimerkiksi täältä.
* Kuivakakut: Viime vuoden rocky road-henkinen suklaakakku oli hitti niin työpaikalla, kuin kotonakin. ..tosin työpaikalla kahvipöydästä katoaa kaikki syötävä, joten se ei välttämättä kerro koko totuutta, hehe.
* Mikäli marmeladin keitteleminen tai kivisen tien vääntäminen ei kiinnostele, voi aina ostaa valmiita karkkipakkauksia ja tuunata ne - sisältöineen - mieleisekseen: Nätistä lasipurkista ja vaikkapa suklaakarkeista käärepapereineen syntyy kaunis lahja vähällä vaivalla, mutta on kuitenkin persoonallisempi, kuin pahvinen rasia.
* Kaunis juustolajitelmapakkaus ja punaviiniä kaveriksi, kuinkas muutenkaan. Ellei saaja ole punaviinin ystävä voi juustojen kylkeen pakata myös vaikkapa suolakeksejä, pipareita ja hedelmiä, miksi ei myös pullon hyvää valkoviiniä.
* Jouluskumppa: Ainakin Fresitaa löytyy myös Christmas Spice Edition.
* Aineeton lahja: Esimeriksi lahjoitus Pelastakaa Lapset ry:lle. Sanomattakin selvää, että menee hyvään tarkoitukseen ja varmasti niille, jotka sitä tarvitsevat.
* Joku kätevä varmasti ehtii tässä muutamassa päivässä pyöräyttämään vielä sukat tai lapasetkin pukinpussiin. Tämä antikäsityömuikkeli jättää ne hommat kuitenkin suosiolla muille: Tähän asiaan äitiys ei ainakaan vielä ole vaikuttanut.

Hyvän joulumielen tuojia ovat myös vaikkapa ystäväporukalla  järjestettävät glögi -tai puurojuhlat. Tapahtuman ei tarvitse olla sen kummallisempi: Riittää, että paikalla on ystäviä ja lämpimän höyryävää puuroa tai glögiä. Nyt on täydellinen viikko käydä viemässä myös rakkaiden ja läheisten haudoille joulutervehdys, tai muistaa mummoa kuivakakulla.

Tämä nainen on täynnä hyvää tuulta ja joulumieltä, joten toivotan kaikille Pikkuponien ja Yksisarvisten ystäville ja muillekin ihanaa jouluviikkoa, rauhaa ja rakkautta. <3

Draamaa ja räkää

Meillä on näin loppuviikon ja viikonlopun kunniaksi majoituttu sairastuvalle. Pikkumuidu on ollut vähän huonossa voinnissa muutaman päivän ja ensimmäisten päivien lunki saikkumeininki on vaihtunut äärettömään draamaan ja kiukkuiluun kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Sairastuvalla voi ärripurreilla muunmuassa seuraavista asioista:

- Äiti ei suostu aamupäivän leffaevääksi tekemään poppareita, vaan tarjoaa mandariinia ja omppua.
- Peitto on perseestä: Aina väärinpäin ja huonosti, eikä sen kanssa tietenkään saa auttaa.
- Äiti on ilkeä, koska ei auta peiton kanssa (ks.edellinen).
- Elämä on kurjaa, koska hyppynaru on solmussa, eikä kukaan todellakaan saa auttaa niiden avaamisessa.
- Äiti on ilkeä, koska ei auta hyppynarun solmujen avaamisessa (ks. edellinen).
- Päiväpeitto on typerä, koska jää aina oven väliin, mutta kukaan ei todellakaan saa auttaa asian kanssa.
- Äiti on ilkeä, koska ei auta kun päiväpeitto jää oven väliin (ks. edellinen).
- On väsy, mutta ei huvita nukkua.
- Kun yöllä herää 02:15 ja haluaisi katsoa lastenohjelmia, mutta äiti on eri mieltä.
- Kirjekuoret. Niitä on vaikea saada kiinni, eikä kukaan todellakaan saa auttaa.
- Äiti on typerä, koska ei auta kirjekuorien sulkemisen kanssa (ks. edellinen).

Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta ymmärtänette yskän. Onneksi meininki tuntuu rauhoittuvan sitä mukaa, kun tervehtyminen etenee, joten ehkä maanantaihin mennessä otsikon parivaljakosta on jäljellä enää jälkimmäinen.

Hyvää viikonloppua kaikille, ja etenkin eräänkin rämpyytespoppoon eräänlaista neitsytmatkaa todistaville! Olisin mukana, ellei..no, draamaa ja räkää.

Minun Suomeni - Suomi100

Suomi juhlistaa 100-vuotista itsenäisyyttään huomenna, ja aiheesta inspiroituneena kannan korteni Suomi100-kekoon. Teemalla on juhlittu ja ratsastettu enemmän ja vähemmän koko vuosi, ja tammikuussa juhlavuoden hehkuttaminen tuntui jotenkin hullunkuriselta. Nyt itsenäisyyspäivän ollessa käsillä teemaa käsitellään jokaisessa mediassa ja Suomen 100-synttärit ovat lähes kaikkien huulilla.

Paljon on vuosien varrella kritisoitu ja ihmetelty Suomen ja suomalaisten tapaa juhlistaa itsenäisyyttä: Pieni joukko kansakunnan eri alojen valiojoukkoa kokoontuu Presidentin kutsumana Linnan tiiviiseen ja epäilemättä hikiseen juhlahumuun, ja Presidenttipari tervehtii ja kättelee jokaikisen paikallesaapujan. Koko show televisioidaan ja lähetetään suorana meidän taviskansalaisten nähtäville. Onhan se kieltämättä vähän hassu tapa, mutta me katajainen kansa olemme siihen tottuneet. Television ääreen istutaan ja arvostellaan Linnaan saapuvien juhlalookia ja jännitetään kuka ottaa liikaa boolia ja takeltelee sanoissaan haastatteluissa, joissa toimittajienkin on vaikeuksia kuulla haastataeltaviensa vastauksia juhlahumun takia. Outo tapa, outo kansa, mutta ehdottomasti hyvällä tavalla.

Olen viimeisiä sukupolvia, joiden isovanhemmat ovat kokeneet itsenäisen Suomen alkutaipaleen ja talvi -ja jatkosodan tavalla tai toisella. Tarinoita noista ajoista en silti muista kovin paljoa kuulleeni, mikä tietysti harmittaa. Muistan kuitenkin paappani soittaneen Veteraanien Iltahuutoa Sotaveteraanikuoron laulamana ja kappale saa nykyäänkin kylmät väreet juoksemaan välittömästi, sekä avaa kyynelkanavat.

Suomesta ja suomalaisuudesta minulle tulee ensimmäisenä mieleen kesäinen kuva metsistä ja järvistä, sellainen ilmasta otettu. Seuraavana mieleen pärähtää siniristilippu ja mielikuva mustavalkoisesta talvimaisemasta, jonka halki entisajan sotilas hiihtää puusuksilla. Verkkokalvoille nousee myös kuva laiturinnokasta, josta aukeaa näkymä tyynelle järvelle taivaan hohtaessa sinisenä, muutamien valkoisten pilvenhattaroiden leijuessa taivaanrannassa. Tulee mieleen kesäyöt ja yökasteen tuoksu ja tunne varpaissa. Lehmät laiduntamassa heinäpellolla joen varressa, sekä hiekkatiet, jotka pölyävät, kun niitä pitkin ajaa polkupyörällä.

Suomi ja suomalaisuus tarkoittaa minulle kotia ja turvaa, mutta myös paikkaa ja olotilaa, jossa levottomuus on selvästi nostamassa päätään. En pidä siitä, miten nykyään osoitellaan sormella, jos jotain tapahtuu, ja vasta sen jälkeen aletaan keskittää energiaa siihen, miten tilanne voitaisiin korjata ja vastaavat tilanteet ehkäistä. En esitä ajatuksiani nyt kritiikiksi, vaan yritän ainoastaan pukea sanoiksi miltä suomalaisuus minulle tällä hetkellä tuntuu. Tuntuu pahalta, että silmitöntä vihaa ja suvaitsemattomuutta on niin valtavasti. Suomi edustaa jokatapauksessa minulle kotia, paikkaa johon selkeästi kuulun, ja josta olen ylpeä. En usko, että minusta olisi esimerkiksi muuttamaan pois kotimaastani määrittelemättömän pituiseksi ajaksi tietämättä edes suunnilleen milloin tulen takaisin, tai tulenko. Reissuun on aina kiva lähteä, mutta vielä parempaa on tulla sieltä kotiin.

Suomi on varmasti tilastojen valossa yksi maailman turvallisimpia maita, ja se näkyy kaiketi asioissa, joita pidetään itsestäänselvyyksinä. Olen kuitenkin huomannut, että kun allekirjoittaneen perusturvallisuus järkkyi vajaat 14 vuotta sitten pikkuveljen väkivaltaisen kuoleman myötä, ei se ikinä ole ennalleen palannut. Pahasti voi käydä kotinurkillakin, yhdessä maailman turvallisimmista maista. Mutta takaisin asiaan; suomalaisuus edustaa minulle myös tietynlaista sitkeyttä; sitä kuuluisaa suomalaista sisua. Toisaalta yhdistän saman asian hyvin vahvasti myös pohjalaisuuteen.

 Rakastan Suomessa puhdasta ilmaa, sinistä taivasta, hiljaisuutta ja valoisia kesäöitä. Myös toimiva terveydenhuolto, sekä virkavallan luotettavuus ovat vahvasti plus-merkkisiä asioita. Kaikesta huolimatta elämme aikamoisessa lintukodossa, mikä on pelkästään hyvä asia. Tasa-arvoasiat ovat maassaamme pitkällä ja kaikilla sukupuolilla on ainakin lain edessä samat oikeudet. Sananvapauttammekaan ei rajoiteta. EU-kansana saamme liikkua, tulla ja mennä vapaasti myös yli rajojen. Suomalaiset ovat hullua kesäkansaa, ja kun lämpömittari näyttää ulkona yli viittätoista lämpöastetta istuvat suomalaiset tyytyväisenä kesävaatteissaan terasseilla ja nauttivat "lämmöstä". Toisissa maissa samoissa lämpöasteissa aletaan vetämään päälle nahkatakkia ja pipoa, suomalainen taas vetelee menemään shortseissa ja sandaaleissa. Mielestäni tämä on jotenkin hieno piirre meissä, Pohjolan ihmisissä. Rakastan myös suomenkielen monimuotoisuutta ja monia sanoja. Etenkin suomalaisessa musiikissa lyriikat ja kauniit lausekuviot tarttuvat korvaan. Äiti-ihmisenä on mainittava myös Suomen mittavat äitiys -ja perhevapaat; toivottavasti näistä asioista ei tingitä tulevaisuudessakaan. Hyviä asioita olisi enemmänkin, mutta siinä voisi olla aineksia kokonaan omaan postaukseen.

Mitkä asiat rakkaassa kotimaassamme puolestaan eivät ole mieleeni. Ihan ensimmäisenä on mainittava tämä kaikennielevä kaamos ja pimeys: Ei ihme, että napapiirin liepeillä elelevä väki miellettään synkäksi kansaksi, kun suunnilleen puolet vuodesta vietetään jos ei nyt säkkipimeydessä, niin aika hämärissä olosuhteissa jokatapauksessa. Seuraavaksi mieleeni juolahtaa sana "sääntö-Suomi" ja kaikenkarvaiset rajoitukset, kiellot ja säännökset. Kuuliaisena kansana tottelemmekin vielä suunnilleen jokaikistä säädöstä. Kauppojen aukiolon vapautuminen on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan tässä sääntöviidakossa, mutta vähemmälläkin holhoamisella kyllä pärjäisi. Verotusasiat; verotetaan kaikkea ja mahdollisimman paljon ei välttämättä liioin saa hymyä huulille. Onhan meillä tietysti vastapainoksi etuja, jos jonkinlaisia, muunmuassa edellämainitut äitiys ja vanhempainedut, mutta silti se pientä ihmistä aina säännöllisin väliajoin jurppii. Mainitsin aikaisemmin jo vihan ja suvaitsemattomuuden. Mainitsen ne uudelleen, sillä ne ovat asioita, joilla ei voiteta mitään ja jotka eivät johda mihinkään, ainakaan hyvään. En sano ettenkö ymmärtäisi mistä ne kumpuavat, mutta Suomessa nykyisellään on väsyttävä seurata uutisointia ja mielipiteitä, jossa isona pahana pidetään suunnilleen kaikkea Suomen rajojen ulkopuolelta tulevaa ainakin, jos ne ovat ihmisiä. Erään artistin sanoin, rakastetaan enemmän kuin vihataan. Se on mielestäni hyvä neuvo, ihan kaikessa.

Hyvää itsenäisyyspäivää satavuotias Suomineito ja kaikki täällä elävät ja olevat, sekä maailmalla asuvat ulkosuomalaiset! Happy Independenceday Finland - 100 years!

Helsingin Sotaveteraanikuoro - Veteraanin Iltahuuto

Kuvat: Pixabay

Itkupotkukiukkumarinavalivali?

Tuumin tässä yhtenä päivänä, että pitäisiköhän kaiken positiivisen pohdiskelun ja joulufiilistelyn lomassa kirjoittaa oikein kunnon valivalikiukku-postaus? Ihan jo senkin takia, ettei kenellekään tulisi sellaista kuvaa, että tässä vain kellutaan menemään vaaleanpunaisessa vaahtokarkkihöttössä ja ikinä ei ole niitä musertavan sysipaskoja päiviä, kun kaikki tuntuu olevan päin piparia. Tai ettei kukaan revi verkkareitaan ajatellen, että siinäpä nyt maalaillaan täydellistä mielenrauhan tyyssija-kuvaa, vaikka totuus on se, että ihan samalla tavalla repeilen ja hypin seinille kuin kaikki muutkin. Ehkä temperamenttini takia hypin seinille keskivertoa enemmän, jos sille päälle satun. :D

Kuva: Pixabay

Voin kertoa, että kaikki ei todellakaan ole yhtä pikkuponien ja yksisarvisten juoksua, olen ainoastaan päättänyt kääntää asiat niin, että kaikesta löytyy myös se valoisakin puoli. Olen aika huono mörköilemään, enkä kestä itseäni mörkömeiningeissä kovin kauaa. Helpompaa siis yrittää mennä positiivisen kautta, niin itseä, kuin kanssaihmisiäkin ajatellen. Niinhän se tahtoo olla, että jos tympii, niin hetken päästä tympii, että tympii. Joku on joskus ihmetellyt, että missä rinnakkaistodellisuudessa oikein luulen eläväni, kun kaikesta on kaivettava jotain hyvää. Se on kuulkaas asennekysymys miten asiat ottaa, niin raivostuttavaa kuin se voikin olla (tähän vähän valistussormen heilutusta perään). :D

Kuva_Pixabay

Mutta asiaan, alkusyksyn Alanyan reissun jälkeen en voi väittää, että elo olisi liian tasaista ollut. Syksy on ollut todella rikkonainen sairastelujen takia ja päänvaivaa on aiheuttanut myös tukiverkostojen horjuminen ja oman ajan puute. Onnekseni pieni naiseni on aika lunki tapaus, mutta rauhallisimman ja ihanimmankaan lapsen kanssa ei jaksa 24/7 ellei saa välillä vapaata ja aikaa tehdä omia juttuja.

Olen tällä hetkellä aika väsynyt arjen pyörittämiseen, mikä valitettavasti näkyy entistäkin lyhyempänä pinnana lapsen kanssa. Viime aikoina meillä onkin pyydetty ja annettu anteeksi puolin ja toisin tavallista enemmän. Onneksi olemme molemmat yhtä äkkinäisiä sopimaan, kuin leimahtamaankin. <3 Tähän päälle kun vielä tiputtaa perinteisen kaamosväsymyksen, joka marraskuun loppupuolella alkoi hivuttautumaan niskaan, niin joulu ja sitä myötä päivien piteneminen hiljalleen ei tule yhtään liian aikaisin. Nyt tuntuu, ettei mikään uni riitä ja senkin takia olisi suotavaa saada liikunta ja treenit aikatalulutettua säännöllisesti kalenteriin: Urheilu kun saa endorfiinit liikkeelle, tekee korvienvälille (ja keholle) hyvää ja arkea jaksaa paremmin. Kahden hengen perheessä, jossa toinen on se metrin mittainen, on kuitenkin omat haasteensa ajankäytön kanssa, jos haluaisi treenejäänkin sinne sekaan mahduttaa. Toisaalta asia on hyvin simppeli: Koska omaa aikaa ei ole, ei tarvitse miettiä mitä sillä tekisi. :D

Kolmen viikon päästä elellään jo keskellä joulunpyhiä, jotka toivottavasti menevät leppoisasti ollamöllötellessä. Ei tekisi tiukkaakaan linnoittautua peiton alle pariksi päiväksi ja huilia kaamosväsyä pois. Näillä nyt kuitenkin mennään, joten taidan vetää klementiiniöverit ja toivoa, että c-vitamiini tekee tehtävänsä. Ei oikeastaan huvita edes marista, joten sovitaan, että pitäydyn tästä eteenpäin niissä onnellisuuskupla-postauksissa. 

Hyvää viikonalkua jokahittelle!

Joulukuun suloiset nautinnot

Mä olen fiilistelijä. Fiilistelen ja tunnelmoin kaikkea mahdollista ja välillä mahdotontakin. Joulun alla ja kesäisin eletään fiilistelyn kulta-aikaa ja sydän on pakahtua ja mieli kuvainnollisesti pökertyä kaikesta ihanasta ja tunnelmallisesta mitä ympärillä on. Onnistun fiilistelemään jopa toimistolle roudaamaamme kynttelikköä, joka tosin harmittavasti osoittautui rikkinäiseksi, joten uusi yritys ensi viikolla sen suhteen.

Minusta on aina löytynyt vähän fiilistelijän vikaa, mutta etenkin kolmenkympin rajapyykin ylittyessä ja viimeistään oman lapsen myötä homma on karannut ihan lapasesta. Imen itseeni pienistä hetkistä onnea ja pysähdyn useamman kerran päivässä - riippuen päivästä tietysti - miettimään miten just nyt on hyvä ja tämä hetki on ehdottomasti niitä, joista onnellisuus koostuu. Aina ei tietenkään treenatuinkaan positiivari pysty kaivamaan pieneistä hetkistä onnenhippusia arjen läimiessä päin näköä ja Suomen kaamosajan tarjoillessa laakaräntää, mutta tärkeintä lienee, että siinä onnistuu edes joskus; treenin myötä useammin ja useammin.

Tämä saattaa monen mielestä aiheena olla täyttä shaibaa, mutta itse pidän tätä tärkeänä. Elämä ei aina kohtele silkkihansikkain ja silloin on hyvä osata ottaa ilo irti pienimmistäkin asioista. Niistähän se onni muutenkin koostuu, sillä vaikka olisi kaikki "isot asiat" reilassa ja sillä mallilla, kuin itse on aina halunnutkin, niin tyytymättömyys saattaa silti vaivata. Siinä kohtaa kannattaa katsoa peiliin ja miettiä onko kaikki nyt todellakin niinkun haluaa ja aloittaa tehotreenaaminen elämän pikkuasioista nauttimisessa. Se on pirun vaikea laji ja välillä tulee repsahduksia ihan huolella, etenkin jos tuntuu, että elämä läimii molemmille poskille. Tärkeintä on kuitenkin nousta ylös, lopettaa valitusvirsi ja alkaa avaamaan silmät niille asioille, jotka ovat hyvin ja jotka saavat aikaan sen lämpöisen, kodikkaan tunteen.

Tässä omia, täydellisen onnentunteen tuovia, pieniä joulukuun nautintoja:

- Kynttilät. Mikä sen parempaa, kuin esimerkiksi hämäränä joulukuisena viikonloppuaamuna sytyttää kynttilät valaisemaan aamupalapöytää.
- Glögi. Edelleen niitä kynttilöitä ja höyryävä glögimuki, hiljainen koti, sohvannurkka, viltti ja villasukat. Aijjettä.
- Pikkumimmi sohvalla viltin alla kertoilemassa tarinoitaan lastenohjelmien lomassa.
- Joulukalenterin avaaminen neiti K:n kanssa. <3
- Lakeudelle tuijottelu. Toimii niin kesällä, kuin talvellakin.
- Joululounas kollegoiden kanssa.
- Tilattujen joulukorttien ja valokuvien odottelu täpinässä. Saa nähdä mihin täpinän taso nousee tai laskee, kun 650 kpl kuvia lävähtää pöytään. :D
- Pikkumimmin täpinöinti Tuiskun Antista.
- Kevään reissuun fiilistely. Ihanaa, kun kalenteriin on piirretty parin viikon bookkaus aurinkoon.
- Ystävät.
- Kävelylenkit illan pimeydessä oman pienen, heijastinliivityyppin kanssa.
- Suklaa. Ja punkku. Ensin mainittu vielä fiilistelyn asteella, koska ellei halua mennä pyörien eteenpäin, on viisainta odottaa jouluaattoon.
- Joululahjojen kanssa askartelu ja suunnittelu.
- Joulun ripotteleminen ympäri kotia.

Kuvat: Pixabay