Kanskikuva

Kanskikuva

torstai 15. maaliskuuta 2018

Kaukokaipuuta ja Elonkerjuuta

Voi millainen kaukokaipuu pääsikään iskemään, kun instafeedissani tuli vastaan matkakuvia ja silmiini osui otos merenrannasta juuri ennen auringonlaskua. Melkein välittömästi hartiat tipahti ja työviikon jännitys katosi jonnekin ulottumattomiin. Karu totuus tietysti iskee hyvinkin äkkiä vasten kasvoja, mutta aina voi unelmoida. Miten ihanaa olisikaan istahtaa aurinkotuoliin tai rantahietikolle viileä drinkki kädessään ja antaa lämpimän ilman hyväillä ihoa. Katsella auringonlaskua ja nauttia hetkestä. Tietää, että kiirettä ei ole mihinkään ja elo ja olo saa soljua eteenpäin täysin omaan tahtiinsa. Matkalaskurin mukaan omaan lähtöön on aikaa alle 80 päivää, eikä siinä ole päivääkään liian vähän. Ennen lähtöä kalenterissa on vielä ihan riittämiin isoja ohjelmanumeroita, joten todennäköisesti olen hyvin onnellinen nainen, kun toukokuun lopulla saan virittää sähköpostiin out-of-office-viestin neljäksi viikoksi. Ensimmäistä kertaa ikinä pidän neljän viikon kesäloman yhteen pötköön ja jemmaan talvilomaviikkonikin vielä loppukesän varalle. Alkaa olla jälleen helpompi hengittää, kun lähitulevaisuudessakin häämöttää lyhyempiä työviikkoja pääsiäisen, vapun ja helatorstain ansiosta ennen varsinaista lomakautta. Löytyypä kalenterista viikonlopun mittainen aikuisten reissukin. <3


Kuva:Pixabay

Toukokuun lopulle on kuitenkin vielä aikaa tovi jos toinenkin, joten ei ihan vielä kaiveta aamukampaa esille. Aamukamman voi kuitenkin etsiä laskeakseen päivä pääsiäislomaan, sillä se häämöttää jo parin viikon päässä! Uskomatonta miten nopeasti kevät juoksee eteenpäin. Alan hiljalleen käsittää mitä käsite "ruuhkavuodet" tarkoittavat, ja vaikka iltaisin kaadun aikalailla kaikkeni antaneena sänkyyn niin en moiti; bring it on. Elämässä sattuu ja tapahtuu tällä hetkellä, mikä tottakai vie energiaa, mutta hyvällä tavalla. Mutta siis se pääsiäinen.. Pian saa laittaa pääsiäisruohot itämään, kantaa kotiin kasan suklaamunia ja kaivaa tiput kaapista. Ellei joku ole vielä huomannut, niin olen ihan innoissani aina, kun kotia saa sisustaa jonkun juhlateeman mukaan! Pääsiäinen on muutenkin aina merkki siitä, että kevät todenteolla on täällä ja talvi voitettuna. Ja hei! Tänä pääsiäisenä paluun keikkalavoille tekee myös Pohjanmaan oma Rolling Stones; Elonkerjuu. Käykääpä kurkkaamassa bändin paluukeikkojen päivämäärät ja paikat täältä.




Jos jotain kuitenkin saa toivoa, toivoisin talven taittuvan kevääksi nyt heti, tällä sekunnilla. Ei enää lumipyryjä ja kaksinumeroisia pakkalukemia, vaan plussakeliä ja loskaa kiitos. "Maaliskuu maata näyttää" tuntuu kasvavia lumikinoksia katsellessa lievästi sanottuna epäilyttävältä. Harvemmin toivon vesisateita, mutta nyt voisi taivas muutamaksi päiväksi aueta ja lämpötilat nousta. ..tai ehkä kuitenkin vasta viikonlopun jälkeen, että ehdimme pikkumimmin kanssa kokeilla vielä luisteluhommia tälle talvelle. Parempi myöhään, kun ei milloinkaan. Tosin neitikin toivoo hartaasti jo lumien sulamista, että saisi polkupyörän ja pääsisi testaamaan sitä. En tiedä kumpi on taas enemmän innoissaan fillari-asiasta, äiti vai tytär, koska luonnollisesti äidin visio pikkumuikkelin ensimmäisestä pyörästä on tyyliä vaaleanpunainen - tai "Elsan värinen" - ja sellaiset hienot tupsuthapsutmitkälie sarvien päissä. Jää nähtäväksi. :D

Lopuksi vielä fiilisteltäväksi edellämainitun rytmiryhmän uusin sinkku, Saanhan mä tulla viereesi, josta ilmestyy huomenna perjantaina myös video. Omat lempparilyriikkani biisissä ovat: "Ja sä kysyt miltä tuntuu vapaus / No ei se oo jäänpolttoa kummempaa / Ja sä kysyt miltä tuntuu kaipaus / Mä en tiedä mitään kauniimpaa".




Kivaa loppuviikkoa!

Edit. Video lisätty 16.03.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti